Ensiohje vainajan omaisille

View more

Etsi hautaustoimisto

View more

Muistollesi.fi

View more

Joukkoviestimille

View more



Luotettavaa ja ammattitaitoista palvelua Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n jäsenliikkeestä

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n jäsenet ovat hautaustoimistoyrityksiä, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan hyviä kauppatapoja sekä hautausalan eurooppalaisia eettisiä ohjeita. Jäsenliikkeet noudattavat myös hautausalan yleistä eurooppalaista standardia (Suomen Standardisoimisliitto SFS, Standardi SFS-EN 15017). Jäsenyritykset kehittävät ammattitaitoaan koulutuksilla ja aktiivisella yhteistyöllä.

Liiton jäsenliikkeet toimivat halutessanne apuna kaikissa hautausjärjestelyissä. Kaikkien liiton jäsenliikkeiden yhteystiedot löytyvät alla olevan linkin kautta. Voitte vapaasti valita haluamanne hautaustoimiston, jota halutte käyttää, riippumatta siitä, mikä taho on kuljettanut vainajan esimerkiksi hoitolaitoksesta terveyskeskukseen tai muussa yhteydessä.

Suosittelemme ottamaan hautaustoimistoon yhteyden asiointiajan varaamiseksi. Näin voitte sopia hautausjärjestelyistä teille varattuna ja parhaiten sopivana ajankohtana, sekä vältytte mahdolliselta odotukselta. Asiointiajan varaamisen voi tehdä myös virka-ajan ulkopuolella, useimpien jäsenliikkeidemme puhelinpäivystys ja neuvontapalvelu palvelee aina.

Lue tästä erityisesti omaisille oppaaksi tarkoitettu ErikoisTiimalasi.

Kuinka valita oikea hautaustoimisto? Katso video yllä ja valitse hyvin.

JÄSENLIIKEVALIKKOON 

1.1.2017 voimaan astuneet arkkumateriaalivaatimukset.

Kuolema ja työ -seminaari järjestetään viidettä kertaa
13.11.2018 klo 09.00-17.00

Seminaari pidetään Tiedekeskus Heurekan auditoriossa, Tiedepuisto 1, 03100 Vantaa.

Teemana on tänä vuonna ”Miksi tarvitsemme hautajaisia?”.

Seminaarissa käsitellään esimerkiksi hautajaisten merkitystä osana suruprosessia. Myös kuolemansyyn selvittämistä käsitellään eri näkökulmista.

Seminaarin juontaa Mato Valtonen.

Tapahtuma on tarkoitettu heille, jotka toimivat työssään jollain osa-alueella kuolevien ja läheisten kanssa tai siihen läheisesti liittyvissä toimissa.

Toivotamme seminaariin tervetulleeksi seurakuntien, sosiaali- ja terveydenhuollon, poliisin ja hautaustoimistojen yrittäjät sekä työntekijät. Tapahtumaan ovat tervetulleita myös muut aiheesta kiinnostuneet.

Osallistumismaksut: SHL ry:n jäseniltä 75,00€ ja muilta 95,00€.

Hinta sisältää: aamukahvin, ohjelman, lounaan ja iltapäiväkahvin.

Voit ladata seminaarin tarkemman ohjelman klikkaamalla tätä linkkiä.

Ilmoittautumiset seminaariin 26.10.2018 mennessä osoitteessa:
https://www.lyyti.fi/reg/kuolemajatyo2018

Taloustutkimus Oy tutki: 
Hautaustoimistejen tarjoamien palvelujen kattavuus yllättää 

Surun kohdatessa on helpottavaa antaa käytännön asioiden hoitaminen ammattilaisten tehtäväksi. Hautaustoimistoissa omaisia palvelevat asiantuntijat, jotka auttavat asiakkaitaan kaikessa mahdollisessa. Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan hautaustoimistojen asiakkaat ovat poikkeuksellisen tyytyväisiä saamaansa palveluun. Parhaimmillaan kaiken kuolemaan liittyvän voi hoitaa samasta paikasta.

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n jäsenliikkeet palvelevat asiakkaitaan kaikissa hautaukseen liittyvissä kysymyksissä. Hautaustoimistossa voidaan hoitaa kaikki hautausjärjestelyt, aika- ja paikkavaraukset, muistotilaisuuden järjestelyt, muistomerkkiasiat ja esimerkiksi ohjelmapalvelut. Suurin osa hautaustoimistoista huolehtii myös perunkirjoitukseen ja pesänjakoon liittyvistä asioista. Tämä tulee monelle yllätyksenä: Taloustutkimus Oy:n tekemässä kuluttajatutkimuksessa selvisi, että suuri osa ihmisistä ei tunne hautaustoimistojen palveluita.


Hautaustoimistosta poistuu usein helpottuneita omaisia: ”En olisi arvannut, että voin hoitaa kaiken täällä, eikö meille todella jää muuta tehtävää kuin kutsua saattojoukot hautajaisiin?” Asiakastyytyväisyystutkimuksessa jopa 95 prosenttia vastanneista asiakkaista ilmoitti olleensa hyvin tai täysin tyytyväisiä asiakaspalveluun kokonaisuutena. Erityisen tyytyväisiä ollaan asiakaspalveluun ja asiantuntijoiden ammattitaitoon. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Pasi Huovinen toteaa: ”Tutkittujen hautaustoimistojen saamat arviot ovat aivan poikkeuksellisen myönteisiä. Vaikuttaa siltä, että suomalaisia palvelee heille todella vaikeassa elämänvaiheessa erittäin pätevä joukko yrittäjiä.”

Henkilökohtainen palvelu pitää edelleen pintansa hautauspalveluita hankittaessa: erityisesti arkun ja uurnan valinta, hautaustilaisuuden järjestelyjen hoitaminen ja kuljetuksen tilaaminen halutaan hoitaa henkilökohtaisesti paikan päällä. Lähes 90 prosenttia kaikista asiakastyytyväisyystutkimukseen vastaajista haluaa valita arkun hautaustoimistossa mieluummin kuin verkossa. Verkkokauppa ei siis ainakaan toistaiseksi ole tätä päivää hautausalalla.


Arkun valinta on monelle keskeinen ja konkreettisin asia hautajaisten järjestämisessä. Selkeä enemmistö kuluttajatutkimuksen vastaajista pitää tärkeänä, että arkku edustaa vainajan persoonaa ja arvoja muistuttaen hänelle merkityksellisistä asioista. Tämä on myös ylivoimaisesti ratkaisevin tekijä arkun valinnassa. Tärkeimpänä tekijänä hautauksen järjestämisessä ja hautajaisissa pidetäänkin kunnioituksen osoittamista vainajalle.


Käynti hautaustoimistoissa ei yleensä ole odotettu tapahtuma. Silti 96 prosenttia tutkimukseen vastaajista oli sitä mieltä, että hautaustoimistolta ostetut palvelut olivat maksetun hinnan arvoisia. Tämä viestii siitä, että asiakkaat saavat kaipaamansa avun käytännön järjestelyihin - ja enemmänkin.


Asiakastyytyväisyystutkimukseen vastasi yli 900 Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n jäsenliikkeen asiakasta eri puolilta Suomea. Tutkimus toteutettiin marraskuun 2017 ja heinäkuun 2018 välisenä aikana. Tutkimuksen yhteydessä toteutettiin myös kuluttajatutkimus, jossa selvitettiin suomalaisten kuluttajien mielikuvia ja kokemuksia hautaamisesta, hautaamiseen liittyvistä traditioista ja palveluista.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Ilkka Ollonen
ilkka.ollonen@ollonen.fi
050 353 3348 

Pasi Huovinen
pasi.huovinen@taloustutkimus.fi
040 757 7737

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry on avannut muistollesi.fi -sivuston

Muistollesi-sivusto on tarkoitettu koko maan kattavaksi palveluksi, jonne omaiset voivat halutessaan antaa julkaistavaksi vainajan tiedot. Sivustolle voi laittaa vainajan oman kuvan tai valita kuvapankista valmiin maisemakuvan. Sivustolle voi lisäksi laittaa kuolinilmoituksen, muistorunon tai muun muistotekstin.

Ilmoittaminen on maksutonta Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n jäsenliikkeiden asiakkaille.

Sivuston osoite on www.muistollesi.fi. Halutessasi ilmoituksen sivustolle ota yhteyttä Suomen Hautaustoimistojen Liiton ry:n jäsenliikkeeseen. Jäsenliikkeet löydät kootusti osoitteesta http://www.hautaustoimistojenliitto.fi/etsi-hautaustoimisto.

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry 75 vuotta, työ jatkuu...

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry juhlii vuonna 2017 75 vuotta kestänyttä toimintaansa alan ammattiliikkeiden etujärjestönä sekä työtään suomalaisen hautauskulttuurin hyväksi. Lisätietoa Liiton toiminnasta löydät näiltä sivuilta.

Intranet
Extranet
Käyttäjätunnus
Salasana

Suosittele meitä